Näin Care.com toimii
1
Liity
Liittyminen käy helposti ja nopeasti.
2
Hae
Aseta haluamasi kriteerit ja selaa auttajia alueellasi
3
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja palkkaa tarpeisiisi sopiva arjen auttaja
 
profile-photo
Eveliina H.
Tampere Pirkanmaa, 33230
Alkaen 25 /h
5
kokemusvuosia
Alkaen 25
Tuntihinta
100%
Vastausaktiivisuus

Tietoja käyttäjästä Eveliina

32 vuotta vanha Puhuu kieliä suomi
Olen aiemmalta koulutukseltani kasvatustieteen maisteri, LTO sekä kuvataiteen opettajan pätevyyksin. Tällä hetkellä toimin yleisötyössä museoalalla ja teen uusia opintoja muotoilun saralla. Minulla on monipuolisesti kokemusta opetus- ja kasvatusalalta. Pidän tärkeänä oppilaan kuuntelemista ja rohkaisemista. Olen erikoistunut visuaaliseen kulttuurikasvatukseen, mutta eri oppiaineiden opettaminen on tuttua, etenkin sijaisluokanopettajana toimimisen kautta. Olen toiminut opetustehtävissä eri asteilla varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa, lukiossa ja aikuisopiskelijoiden parissa. Luovien menetelmien lisäksi, ulkona ja luonnossa tapahtuva, tutkiva ja lähiympäristöämme hyödyntävä pedagoginen toiminta on minulle myös mieleistä. Näen, että oppimisessa on suuri merkitys yksilöllisillä vahvuuksilla ja henkilökohtaisilla tavoitteilla. Myös asioiden hahmottaminen haptisesti on nykyaikana tärkeää. On tärkeää luoda oppimiseen rauhallinen ja positiivinen ilmapiiri. Aiemmissa opetustöissä olen saanut kiitosta sensitiivisyydestäni. Keskustelen mielelläni kanssasi lisää ja vastaan sinua askarruttaviin kysymyksiin. Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut yksityisopetuksesta tai - ohjauksesta.
tupakoimaton tulee toimeen lemmikkien kanssa Rikosrekisteriote

Kokemus

yläaste
aikuiset
ala-aste
yliopisto
lukio/ammattikoulu

Tarjoamani palvelut

Oppiaineita

suomi
englanti

Tarkoitus ja ensisijainen ympäristö

tukea kotiläksyihin
Kotiopetus
apua kokeisiin
ryhmäopiskelu
yksityisopetus

Tutkinnot ja pätevyydet

maisteri