Helmi T.
Hämeenlinna Kanta-Häme, 13100
Alkaen 10 €
/h
Tietoja käyttäjästä Helmi
23 vuotta vanha
Puhuu kieliä
suomi
englanti
Olen 23-vuotias opiskelija täältä Hämeenlinnasta, opiskelen sosionomiksi nyt kolmatta vuotta Hämeen ammattikorkeakoulussa. Tätä ennen olen käynyt lukion ja peruskoulun. Lasten kanssa työskentelystä minulla on kokemusta jonkin verran, mutta minulla ei ole toistaiseksi mitään varsinaista koulutusta siihen (ennen valmistumistani). Olen kuitenkin tehnyt kaksi eri harjoittelua päiväkodissa, 3 sekä 10 viikon harjoittelut. Niistä on kertynyt kokemusta jonkin verran, etenkin pidemmästä harjoittelusta, jossa olin viime syksynä. Lisäksi olen vähän nuorempana ollut mm. apuohjaajana lasten liikuntaleirillä pari kertaa.
Luonteeltani olen melko rauhallinen ja kiltti, mutta etenkin harjoittelujen myötä olen oppinut olemaan myös tiukka tarvittaessa/asettamaan tarvittavat rajat. Saatavuuteni vaihtelee melko paljon opiskelujen/toisen työni mukaan, joten parasta on sopia niistä ihan tapauskohtaisesti. Monet ajat kuitenkin sopivat, etenkin nyt kesän tullessa. Laittakaa viestiä ihan pienellä kynnyksellä ja kysykää lisää tietoja, jos vähääkään kiinnostaa! :)
tupakoimaton
tulee toimeen lemmikkien kanssa
Hoitokokemus
Alakouluikäisistä (7-11v.)
Alle kouluikäisistä (4-6v.)
Tarjoamani palvelut
Kouluun vienti / koulusta nouto
Harrastukset (esim. uinti)
Näytä lisää
Tutkinnot ja pätevyydet
varhaiskasvatuksen kokemusta