Näin Care.com toimii
1
Liity
Liittyminen käy helposti ja nopeasti.
2
Hae
Aseta haluamasi kriteerit ja selaa auttajia alueellasi
3
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja palkkaa tarpeisiisi sopiva arjen auttaja
 
profile-photo
Veronique B.
Masala Uusimaa, 02430
Alkaen 7 /h
(1)
Palkattu 1 kerran
8
kokemusvuosia
Alkaen 7
Tuntihinta

Tietoja käyttäjästä Veronique

24 vuotta vanha
Hei! Minulla itselläni on kaksi kissaa, Emppu ja Osku. Emppu on 10-vuotias ja Osku 6-vuotias, joten kokemusta tältä taholta on ruokien hoidossa, eläinten vessan siivouksesta, leikkimisestä, turkin hoidosta sekä ulkona käymisestä kaikin puolin. Olen toiminut vakituisena hoitajana perhetuttumme Yoda-villakoiralle perheen ollessa lomalla pidempiäkin aikoja. Koiranhoito on yhtä tuttua hommaa kuin kissojenkin. Muutama vuosi sitten minulla oli kultainennoutaja Topi, joka lopulta menehtyi vanhalla iällä. Olen hoitanut kaverieni piennisäkkäitä (kani, rotta ja hamsteri), eli kävin ruokkimassa sekä viettämässä aikaa kaverieni ollessa muualla. Olen ylipäätänsä eläinrakas ihminen, ja kunnioitan kaikkea elävää. Kulkisin pääasiallisesti julkisilla, vaikka pandemian aikana suosin kävelyä ja autolla kulkemista, jos kulkeminen on välttämätöntä. Pääsen siis paikalle, ja tulen pitämään itseni lisäksi rakkaan perheenjäsenenne turvallisuudesta huolta. Ylipäänsä olen toiminut kerhonohjaaja sekä valmentajana useammassa lasten urheilu-sekä leikkikerhossa, koripallovalmentajana, buffetinpitäjänä, hallivalvojana, liigapelien kuvaajana, vapaaehtoisena, promoottorina, lastenhoitajana, sekä eläintenhoitajana.
tupakoimaton Oma auto käytettävissä

Arvostelut

5
perustuu 1 arvosteluun
KE Katarina E.
Tarkistettu 05.07.2020

Hoitokokemus

Kalat
Koirat
Tuotantoeläimet
Kissat
Vanhat lemmikkieläimet
Aikuiset lemmikieläimet
Näytä lisää

Palvelut ja hinnat

Hinta per käynti

päivittäinen ruokkiminen 8 € / Käynti
päivittäinen kävelytys 8 € / Kävely
hoito yön yli 30 € / Yö
koiran kokopäivähoito 30 € / Päivä