Innokas, luotettava, laspenmielinen ja utelias nuori Kontiolahdelta.
|
Olen 18 vuotias, juuri valmistunut ylioppilas Kontiolahdelta. Asun tällä hetkellä Turussa toista kuukautta, ja työsopimukseni täällä loppuu kesäkuun lopussa. Heinäkuun alussa olisi tiedossa jälleen muutto Kontiolahdelle, ja etsinnässä on töitä Joensuusta tai lähialueelta.
Olen toiminut syksystä 2015 toukokuuhun 2018 toimistosiivoojana Joensuussa. Tämän lisäksi olen ollut kesällä 2014 sekä 2015 lastenhoitajana yksityiskodissa kahdelle lapselle. Olen myös toiminut leiriohjaajana kahdella lasten kesäleirillä kesällä 2017, hoitanut lapsia satunnaisesti muulla ajalla sekä ollut töissä Kontiolahti-seura ry:llä kesällä 2017, jossa tehtäviini kuului erilaisten juhlien ja tilaisuuksien järjestäminen, siivoaminen ja leipominen.
Olen perheeni kuudesta lapsesta vanhin, ja tämän vuoksi olen aina ollut vastuussa nuoremmista sisaruksistani. Lastenhoitokokemusta löytyy siis myös jo kotoa usemman vuoden ajalta. Olen utelias, ahkera, reipas ja tunnollinen nuori, jolle kelpaa niin työ kuin työ. Olen innokas oppimaan uusia asioita, ja pidän itseni haastamisesta. Suunnitelmissani on lähteä vuodeksi au pairiksi Italiaan syksyllä 2018.
Pidän lukemisesta, uuden oppimisesta, supersankarielokuvista ja leikkipuistoista.